Sisustuslöytöjä

Laminaatin laitto on jo alkanut! Olin jo menossa jatkamaan sitä tänään, mutta sitten hokasin että on sunnuntai. Parempi oli siis jättää laminaattihommat välistä ja keskittyä muuhun, kuten nettikirppareihin.. Olen aika tehokkaasti koukuttautumassa niihin ja tein viikonloppuna mahtavia löytöjä. Joudun hankkimaan aika paljon, tai siis lähes kaikki huonekalut, sillä olen reissaamisen myötä laittanut pois melkein kaikki …

Puetaan koti-kiertue 17.3.2016

Lähdimme suunnittelijatoverini kanssa Savon maalta Jyväskylään Asun + Marimekon Puetaan koti-kiertueelle. Illan tarkoituksena oli tutustua Marimekon uutuuksiin, unohtamatta klassikoita ja ottamaan uusia ideoita kodin helppoon somistamiseen. Ennen tapahtuman alkua kävimme kurkkimassa näyteikkunaa ja juomassa kermakahvit paikallisen herkun, rumpsakan kanssa Torikahvila Koivumäessä. Tämä oli hyvä valinta niin asiakaspalvelun kuin sisustuksenkin kannalta! Tapahtumassa oli paikalla Asun-lehden päätoimittaja Ulla …