Sisustus, Yleinen

Kirpputorilöytöjä

Tila on nyt saatu avarrettua purkamalla osa seinistä keittiön, olohuoneen ja eteisen väliltä. Sorkkarauta on tullut taas tutuksi ja hermoja menetetty, kun entisen muovimaton poiston kanssa on ollut hieman askartelua. Keittiöstä matto oli liimattu vain reunoista suoraan betonin ja osittain hiotun karvalankamaton päälle. Tämän vaihtaminen olisi ollut helppo homma, jos vanha karvalankamatto olisi jo alunperin hiottu kokonaan pois. Eipä ollut, joten lattia täytyy hioa uudestaan. Olohuoneessa oli sentään tasoite välissä, jolloin matto lähti suht ”helposti” pois sorkkarautaa apuna käyttäen. Tässä vaiheessa huomattiin, että tasoitteen ja betonin välistä puuttuu primer, joten tämä on yksi tekijä asunnossa olevissa askelääniongelmissa.

Sanonpahan vain, että hyvä kun kotiremppojen valvonta on tiukentunut. Toivottavasti mahdollisimman monessa taloyhtiössä valvotaan remontit hyvin, sillä huonosti tehdyt pohjat eivät aiheuta muuta kuin ongelmia. Vaikka tässä nyt on aivan älytön homma uusia lattiaa, olen tyytyväinen että se tehdään. Tiedän ainakin varmuudella että asunnostani tulee hyviä rakennustapoja noudattava ja terveellinen asua. Entinen matto haisi aika muovimaiselle jo ensivierailulla, joten ei ole mitään varmuutta mitä liimoja ja miten siellä on niitä käytetty. Väärin asennettuna liimoista voi alkaa haihtumaan sisäilmaan haitallisia yhdisteitä, joista voi koitua erilaisia terveysongelmia. Tämä ajatus ei houkuttele, etenkään kun omistan jo ennestään laajan kirjon allergioita.

IMG_4014.JPG

Nyt on matot irroteltu, seinät kaadettu ja löydetty kropasta uusia lihaksia. Tästä urakasta voi palkita itsensä suunnittelmalla sisustusta ja somistusta. Olohuoneeseen on tulossa vaneriseinä ja sen pariksi löysin viimein Seinäruususta sopivan tapetin. Halusin olohuoneeseen leikkisän, erikoisen tapetin ja tämä oli täydellinen valinta. Jostain syystä kuumailmapallot kiehtovat minua, joten tämä tapetti iski. Väritkin ovat suht neutraalit (minun mittapuulla) olohuoneeseen ja tässä on paljon erilaisia kuvioita, jotka eivät kuitenkaan hyppää silmille. Pienen harkinnan ja kaverigallupin (jossa kukaan ei kauheasti liputtanut tämän puolesta) jälkeen laitoin tapetin tilaukseen.

G56203.jpg
Tapetti: Steampunk G562013. Kuva Seinäruusun sivuilta.

Makuuhuoneeseen löysin Raschilta lintutapetin. Tämä oli vähän heräteostos. Myönnetään, kun halavalla sain.. Lintutapetista haaveilin, mutta voimakkaamman ja murretumman sävyisestä. Tämä kuitenkin tuli tapettiliikkeessä vastaan ja oli vielä poistokorissa, niin otin rullat mukaani. Tein myös kirpputorilta hyviä sisustuslöytöjä. Hempeän päiväpeiton löysin kahdeksalla eurolla ja kiinalaisen päivänvarjon kuudella eurolla. Päivänvarjossa on todella hienot puiset rakenteet ja värikin oli juuri sopiva makuuhuoneeseen. Aion tehdä siitä kattovalaimen.

Makuuhuone_tapetti.jpg

Kirpputorit ovat kyllä oikeita aarreaittoja! Ikinä ei tiedä mitä löytää ja ilo on kaksinkertainen, kun löytää jotain persoonallista edullisesti. On myös mukavaa miettiä, kenellä esine on aikaisemmin ollut, missä sitä on pidetty ja miksi se on ostettu. Itselläni tuo ajatuksenjuoksu on aika vilkasta, joten on hauska miettiä mikä mahtaa olla esineen tarina.

Löysin myös puisen lääkerasian kylpyhuoneeseen. Siinä voi säilyttää vaikka koruja, joita on ja paljon. Rasia on selvästi uudistuotantoa jostain sisustuliikkeestä, mutta jokin tässä viehätti. Romukorista löysin imukuppikiinnityksellä olevat koeputket, joten ne tarttuivat heti mukaan. Tämä muistuttaa minua työskentelystäni laboranttina. Labratarvikkeet ovat olleet mielestäni aina muutenkin varsin kiehtovia. Nämä päätyvät kylpyhuoneeseen hammasharjatelineiksi tai kukkapidikkeeksi.

IMG_4017 copy.jpgSitten vielä kohokuviotu rapulautanen. Tämä oli niin sympaattinen ja hieno, että tuhlasin kokonaiset kaksi euroa siihen. Käy tarjoilulautasena ja varmasti herättää  hilpeyttä ruokapöydässä. Mietin tässä, että sisustustyylini taitaa olla hieman kitch-henkinen..

IMG_4021 copy

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *