Luonnon oma kylmällas - Jäämeri
Kauneus ja hyvinvointi, Yleinen

Kylmäallas kotona vai Jäämeri elokuussa? Kylmäaltistuksen hyödyt ja kokemukset

Kylmäaltistus on viime vuosina saavuttanut suuren suosion osana kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja nykyään kylmäaltaan voi hankkia vaivattomasti myös omaan kotiin. Kylmän veden vaikutuksia on tutkittu paljon ja sen on havaittu edistävän verenkiertoa, tukevan palautumista sekä auttavan kehoa sopeutumaan paremmin stressiin. Kiinnostukseni kylmäaltistukseen on kasvanut juuri näiden hyötyjen ansiosta ja viime kesänä siihen tarjoutui täydellinen tilaisuus Norjan matkalla, kun ajelimme pitkin Jäämeren rannikkoa. Siinä vasta todellinen luonnon oma kylmäallas!

Elokuinen pulahdus Jäämereen

Pitkin Norjan rannikkoa ajellessa halusimme pysähtyä uimaan, sillä täytyyhän nyt Jäämeressä uida kerran elämässä. Jäämeren lämpötila ei nouse koskaan paljoakaan yli 10 asteen, joten se on hyvä paikka kylmäaltistukselle. Pykeijassa on suosittu Jäämeren Sauna ja sinne yritimme saada varattua ajan, mutta emme saaneet sillä se on aika suosittu paikka ja olimme liian myöhään liikenteessä. Löysimme kuitenkin läheltä rauhallisen poukaman, jossa pääsimme uimaan. Vesi oli noin 10-asteista – kylmää, mutta yllättävän siedettävää! Tämä vahvisti sen, mitä olin aiemmin lukenut: aloittelijoille suositellaan 10–15 asteen lämpötilaa, ja tuo 10 astetta tuntui sopivalta ainakin aloitukseen.

Tämä kokemus sai minut kiinnostumaan kylmäaltistuksesta yhä enemmän. Olen kokeillut kylmäaltistusta eri tavoin ja myös tutkinut aihetta vähän enemmän. Sillä on useita hyötyjä ja niitä on tutkittu paljon. Monet urheilijat, biohakkerit ja hyvinvointiharrastajat ovat ottaneet sen osaksi päivittäisiä rutiinejaan, ja markkinoilla on jopa hyviä vaihtoehtoja jos kylmäallas kotikäytössä on se mielekkäin vaihtoehto. Kuulostaa helpolta ja hyödylliseltä!

Luonnon oma kylmällas - Jäämeri
Pulahdus Jäämereen – Luonnon oma kylmäallas! Paljon muita kuvia ei löydykään, kun minä olen kylmässä vedessä – käynnit ovat yleensä aika lyhyitä.

Miksi kylmäaltistus kannattaa?

Kylmäaltistuksen terveyshyödyt ovat laajasti tutkittuja ja monipuolisia. Alla muutamia merkittävimpiä hyötyjä:

  • Verenkierron tehostuminen – kylmävesialtistus laittaa veren kiertämään ja auttaa palautumisessa.
  • Immuunijärjestelmän vahvistuminen – säännöllinen altistus voi vahvistaa vastustuskykyä ja auttaa torjumaan infektioita.
  • Mielialan kohottaminen – kylmä vesi nostaa endorfiinitasoa ja voi auttaa stressinhallinnassa.
  • Nopeampi lihasten palautuminen – erityisesti urheilijoille kylmävesikylvyt voivat olla hyödyllisiä lihaskivun vähentämisessä.
  • Väsymyksen ja stressin hallinta – kylmäaltistus voi auttaa parantamaan unenlaatua ja vähentämään kehon stressitasoja.
  • Ruskean rasvan aktivointi – kylmä stimuloi ruskeaa rasvakudosta, joka kuluttaa energiaa ja voi jopa tukea painonhallintaa.

Erilaiset kylmäkokemukset – mikä sopii itselle?

Uimahallin kylmäallas on myös hyvä paikka kokeilla kylmäaltistusta ja minäkin olen siellä käynyt, mutta niiden noin 4-asteinen vesi tuntuu minulle turhan kylmältä. Tämän vuoksi minulla ole toistaiseksi ollut suurta motivaatiota tehdä siitä säännöllistä tapaa, ja yleensä jätänkin sen väliin.

Avannossa olen käynyt muutaman kerran ja vesi lähellä nollaa on jo todella äärimmäinen kokemus. Useimmiten olen mennyt veteen ”joukkopaineen” ansiosta – kai sitä minäkin kun muutkin-asenteella. Monet kokevat avantouinnin todella palkitsevaksi ja siihen tottuu ajan kanssa, mutta itselleni haasteena on ollut erityisesti nilkkojen kipu kylmässä vedessä. Olen kuullut, että neopreenisukat voisivat auttaa tähän ongelmaan ja aion ehdottomasti kokeilla niitä seuraavalla kerralla.

Kylmäallas kotona – helppo tapa aloittaa

Kylmäaltistus kiinnostaa minua yhä enemmän ja oma kylmäallas olisi kyllä hieno hankinta! Se mahdollistaisi säännöllisen harjoittelun ilman, että tarvitsee lähteä erikseen uimahalliin tai luonnonvesiin. Kotikäyttöön tarkoitettu kylmäallas tekee kylmäaltistuksesta vaivattomampaa ja helpommin lähestyttävää.

Kotona käytettävät kylmäaltaat ovatkin yleistyneet viime vuosina, ja niitä löytyy eri hintaluokissa ja malleissa. Jotkut ovat yksinkertaisia vesihauteita, jotka voi täyttää kylmällä vedellä ja lisätä tarvittaessa jääpaloja. Toiset taas ovat kehittyneempiä altaita, joissa on säädettävä lämpötila ja veden suodatus. Jälkimmäinen kuulostaa järkevämmältä, koska en halua tuhlata vettä enkä lisäillä mitään jääpaloja saadakseni viileän kylvyn. Itse koen mukavimmaksi noin 10 asteen lämpötilan, joten lämpötilan säädettävyys on ehdoton plussa. Oikeastaan aika ehdoton asia, jos tässä innostuu oikein ottamaan kylmäkylvyt harrastukseksi.

Miten aloittaa kylmäaltistus?

Mikäli kylmäaltistus kiinnostaa, kannattaa aloittaa lempeästi ja kuunnella kehoa. Aloittelijoille 10–15 asteen vesi on hyvä lähtökohta, ja kestoa voi kasvattaa vähitellen.

Tässä muutama vinkki aloitukseen:

  1. Lyhyet altistukset ensin – 30 sekunnista minuuttiin riittää alussa.
  2. Hallitse hengitystä – syvä ja rauhallinen hengitys auttaa kehoa rentoutumaan kylmässä.
  3. Lämmittele kehoa ennen ja jälkeen – kevyt liikunta ennen kylmäaltistusta voi helpottaa kokemusta.
  4. Totuttele vähitellen – säännöllinen harjoittelu auttaa kehoa sopeutumaan kylmään.
  5. Kokeile eri lämpötiloja – löydä oma mukavuusalueesi ja nosta kestoa asteittain.

Kokemuksia ja tulevaisuuden suunnitelmia

Olen huomannut, että kylmäaltistus herättää paljon keskustelua ja mielipiteitä. Jotkut rakastavat sitä, toiset eivät ymmärrä sitä ollenkaan. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kylmäaltistuksen tuoma uskomattoman virkistävä tunne on sen arvoista. On uskomatonta, kuinka lämmin, energinen ja samalla rauhallinen olo voi olla jääkylmän kylvyn jälkeen – vaikka siinä viipyisi vain hetken.

Oman kylmäaltaan hankkiminen voisi olla seuraava askel matkallani kylmän sietokyvyn kehittämisessä. Pohdin myös, voisiko hengitysharjoitus täydentää kylmäallaskokemusta – täytyy kokeilla seuraavalla kerralla! Jos olet kiinnostunut kokeilemaan kylmäaltistusta, suosittelen aloittamaan pienesti ja kuuntelemaan kehoa. Jokainen kokee kylmän eri tavalla, mutta sen terveyshyödyt ovat kiistattomat!

Kylmäallas ja jääkarhu

Kiinnostaako aihe enemmän? Tutustu sivuun kylmaltaat.fi ja inspiroidu kylmäaltaista sekä kylmäaltistuksesta!

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *